RaimoTossavainen

Oppositiolla aseet vähissä tulevissa eduskuntaavaaleissa.

Oppositiopuolueilla riittää miettimistä silmälläpitäen seuraavia eduskuntavaaleja. Keskustalla on Sipilän johtamassa hallituksessa johtavana teemana Suomen kuntoon laittaminen.

Alempana on joitakin talouteen liittyviä HS:n otsikoita, jota osoittavat selvästi, että Keskustan puheille riittä katetta.

Suomen talouden mennessä vakuuttavasti kohti parempia aikoja, on hyvä asettaa kysymys, millä aseilla oppositio aikoo kampittaa nykyiset hallituspuolueet. Perussuomalaiset ovat tällä hetkellä suuri kysymysmerkki, mitä heidän rintamallaan on tulossa.

Tässä muutama HS;n otsikko talouden kehityksestä:

  5.6   Talous kovassa vauhdissa alkuvuonna; Bkt kasvoi 2,7 prosenttia ja tuotanto lisääntyi nyt kaikilla toimialueilla.

31.5   Suomen vienti kasvoi yli 20 prosenttia maaliskuussa vuoden takaisesta- kasvu yllätti ennakkotiedot

16.5   Tilastokeskus; Talouskasvu lähestyi alkuvuonna jo kolmea prosenttia

  8.5   Hurjat vientiluvut yllättivät ekonomistitkin- talouskasvuennusteita täytyy ehkä tarkentaa ylöspäin

Tähän vielä viinalaki ja sote finaaliin, niin siinäpä on oppositiolle purtavaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

Huvittavaa näissä ulostuloissa on se, että hallituksen toimilla ei ole ollut minkään valtakunnan vaikutusta noihin linkitettyihin asioihin, ei hyvässä eikä pahassa. Aikajänne on yksinkertaisesti liian lyhyt.

Mahdolliset positiiviset vaikutukset tai tuulettimeen osuva aines näkyvät sitten pidemmällä tähtäimellä, ja lankeavat silloin istuvan hallituksen ansioksi tai syyksi.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Mutta pakolaisongelma ja monet muut harmit ja velka tietysti ovat silti yksistään nykyisen hallituksen aikaansaamia , siitähän ollaan yleisesti yhtä mieltä ?

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

Valtion velka, ei (sama perustelu kuin yllä). Pakolaisongelma, kyllä.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen Vastaus kommenttiin #3

Miksei tuo velka kelvannut ? Sehän on ihan kauheesti suurentunut nimenomaan tämän hallituksen aikana. Älä pinnistä ,anna tulla vaan ,sitten se helpottaa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Kirjoituksesi jätti paljon avoimia kysymyksiä (Sote ja perustuslaki, persujen puoluekokous, alkoholilain kokonaisuudistus ja hallituksen aikataulut hankkeilleen). Eli seuraavien ek-vaalienkaan ajankohtaa ei kukaan pysty nyt sanomaan.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Höh, ei vaalikarja tuollaisia asioita tule keskustaan liittämään. Se muistaa:
1. Sipilän asunnon lupaamisen ja perumisen turvapaikanhakijoille,
2. Sipilän Yle-sekoilut.
3. Sipilän Terrafame-pipon.
4. Sipilän leikkaukset kohdistuen vähäväkisiin.
5. Iltalypsyt.

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

Entäs Ville Niinistön Terrafame-kypärän.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Kyllä jotkut varmaan senkin muistavat. Mutta ainakin nyt nämä Sipilän tekemiset ovat paljon lähempänä. Kai tiedät vaalikarjan poliittisen muistin?

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

Mainitsinhan persut, on kysymysmerkki. Lopussa mainitsin soten ja viinan, jos vielä ne menee suotuisasti finaaliin.

Niin, eihän tämän tarkoitus ollutkaan olla viiltävä ja syvällisempi analyysi ( eikä siihen minun tietämys riittäisikään) vaan toteamus siitä, miten ollaan luultavasti menossa kohti parempia aikoja.
Solakivelle, että niitä odotellessa.

Kaima kerkesi väliin, vastaus oli osin Pekalle.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Ennen persujen puoluekokousta on kuitenkin varsin ennenaikaista hehkutella nykyisen hallituksen "saavutuksilla".

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Kyllä tärkeimmät päätökset, jotka Suomen talouden nostaa jaloilleen tehdään aivan muualla kuin hallituksessa, eduskunnasta puhumattakaan. Vientivetoisena maana Suomi on riipuvainen maailmantalouden kehityksestä ja kun vientiyritykset miettivät mihin ja millaisia investointeja tehdään niillä on merkitystä, vähemmän hallituksen päätöksillä. Nyt Sipilän hallitus on vastoin lupauksiaan lisäämässä byrökratiaa, sitä kepun ikiaikainen unelma maakuntahallinnosta tulee käytännössä lisämään. Työnantajaliitot ja AY-väki, ei hallitus, ei eduskunta, ovat paljon vartioina ensi syksynä siitä miten Suomen työllisyys tulee lähivuosina kehittymään ja suotuisa talouskasvu Suomessa jatkuu.

Käyttäjän jsalmi kuva
Juha Salmi

Tuota maakuntahallintoa voitaisiin kutsua vaikka aluekuntahallinnoksi jos niin haluttaisiin.
Ja kun muistaa mihin törmäsi edellisen hallituksen sote projekti, niin ihmetyttää tämä kritiikki tätä mallia kohtaan, paitsi jos ollaan sitä mieltä, että uudistuksia ei rankenteisiin tarvitse tehdä. Tämän seuraus tulee olemaan että kuntien määrä vähenee tulevaisuudessa, ehkä tuo skenaario nähdään ei toivottuna.

Käyttäjän raimoylinen kuva
Raimo Ylinen

Suurin syy Suomen viennin kasvuun on euron lähes 30 %:n devalvaatio dollariin nähden. Kääntöpuolena on myös tuonnin kasvu, koska monet raaka-aineet kuten raakaöljy ja malmit maksetaan dollareissa. Tuottavuus ei kyllä tällä menolla kasva, koska Suomen vienti perustuu edelleen vähän jalostettuihin bulkkituotteisiin.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Raimo Ylinen, olet väärässä. Suomen vientiteollisuuden "jalokivet" juuri tällä hetkellä ovat korkeaa osaamista vaativia tuotteita, Turussa valmistettavat risteilijät, U:kin "mersut", Koneen hissit, Valmetin paperikoneet peliteollisuudesta puhumattakaan, nämä kaikki ovat korkeaa osaamista vaativia tuotantoja. Valuutan arvon alentaminen, siis Suomessa tehdyt devalvaatiot ovat osasyyllisiä siihen miksi suomalainen korkean teknologian tuotanto oli hiipumassa bulkkituotteita tuottavaksi, tuotekehettely unohdettiin ja kilpailikykyä haettiin devalvaation kautta. Devalvaatiossa tapahtuu aina tulonsiirto palkansaajilta pääomalle,

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

On niin kuin kerrot- Jokaisessa devalvaatiossa tapahtuu siirto velkaa omaavilta niille, joilla on jo kiinteää omaisuutta riipumatta siitä, mitä Paavo Väyrynen sanoo.

Toimituksen poiminnat