RaimoTossavainen

Stop pakolaistulvaan

Hallitsematon pakolaistulva on riistäytynyt käsistä. Eurooppalaiset valtiot eivät kestä loputonta ja yhä suurenevaa pakolaistulvaa.

Nyt on otettava käyttöön uudenlaiset keinot tilanteen hallitsemiseksi.Mielestäni ongelma tulisi ratkaista seuraavasti.

Perustetaan pohjois- afrikkaan hyvin varustettuja pakolaisvastaanottokeskuksia, joissa olisi mm asialliset saniteettitilat. Sitä rahoittaisivat YK, Punainen Risti ja EU. Tämän jälkeen sinne siirretään eurooppaan pyrkivät pakolaiset. Kaikki ne pakolaiset, jotka tavoitetaan Välimereltä, niin otetaan laivaan, joka vie ne takaisin perustettuihin pakolaiskeskuksiin, eikä niitä siten päästetä ollenkaan Euroopan maaperälle.

Näin vältyttäisiin siitä valtavasta rumbasta mikä muutoin olisi tehtävä, jos pakolaiset pääsisivät maihin. Kun pakolaiset on kirjattu tulleeksi vastaanottokeskukseen, niin aloitetaan selvittämään heidän henkolökohtainen tilanteensa. Siinä selvitetään onko perusteita päästä pakolaiseksi vai ei.

Riippuen selvityksen lopputuloksesta henkilö joko palautetaan lähtömaahansa, tai siirretään kiintiöpakolaiseksi johonkin eurooppalaiseen maahan.

Näin eurooppalaisten valtioiden kustannukset pienenevät ja työläs asioiden käsittely pienenee.

Siis kertaus; poimitaan Välimerestä pakolaiset laivaan, ja palautetaan ilman maissakäyntiä takaisin pohjois- afrikkaan perustettuihin valvottuihin pakolaiskeskuksiin, joissa on olosuhteet luotu asiallisiksi.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Vallataanko ensin nuo keskitysleirialueet Pohjois-Afrikkalaisilta valtioilta vai haluavatko nuo todella EU-maiden rahtaavan Välimereltä löytämänsä ihmiset HEIDÄN maaperälleen?

Seppo Hildén

Börje, älä leiki tyhmää. Suomessakin pakolaiskeskuksia perustetaan ilman valtauksia. Sitä sanotaan bisneksenteoksi.

Pohjois-Afrikan rannikkovaltioista löytyy pilvin pimein yrittäjiä, jota vuokraavat ilomielin korvausta vastaan maataan pakolaisleiriksi.

Käyttäjän VillePaavolainen kuva
Ville Paavolainen

Juuri samaa ongelmaa mietin! Toisaalta monasti nuo Afrikan ja Aasian tinkimättömienkin poliittisten ideologioiden johtajat ovat vallan lisäksi persoja (naisille,autolle,luksusjahdeille,kartanoille tai linnoille...no...pröystäilylle) yhdelle asialle: RAHA. Sanoisin että tahdon riittäessä voisimme ostaa pienempiä tai suurehkojakin alueita lähi-idästä ja Afrikasta

Esa Niemi

Börje, meillä on jo käytössä pakolaisleirit ja kiintiöpakolaisjärjestelmä, joten emme tarvitse mitään uusia systeemejä.

Turvapaikanhakijat voidaan palauttaa pakolaisleireille, joissa he voivat tarvittaessa hakeutua kiintiöpakolaiseksi jos heidän suojelu ei onnistuisi pakolaisleirillä.

Turvapaikanhakijamme ovat kieltäytyneet suojelusta ja turvapaikasta ohittamalla tai jättämällä pakolaisleirit suunnaten elintasorajalle.

Lisäksi he ohittavat lukuisat Geneven pakolaissopimuksen allekirjoittaneet valtiot eivätkä edelleenkään hae suojelua.

Lisäksi he matkaavat usean turvallisen EU-maan läpi hakematta turvapaikkaa, joten ei ihme ettei heitä todeta pakolaisiksi turvapaikkahakemuksensa perusteella.

Turvapaikanhakijoiden palauttaminen pakolaisleireille hiljentäisi Välimeren ja kuolleiden määrä loppuu heti kun vihreät haluavat aloittaa ihmishenkien säästämisen. Eurooppaan pääsee oikeat pakolaiset eikä ne, jotka nimenomaa todetaan ei-pakolaiseksi. Se olisi voitto inhimillisyydelle vaikkakin tappio ihmiskaupasta ja ihmissalakuljetuksesta hyötyville piireille myös ketjun loppupäässä Suomessa.

Kerro Börje milloin ihmishenkien säästäminen aloitetaan jos se on tämän touhun tarkoitus?

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

Lisäpointtina että jos näin toimitaan niin todennäköisesti myös Välimeren ylityksetkin vähenisivät koska paluukyyti olisi odottamassa ja matkalle lähtö olisi siten turhaa.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Pakolais- tai vastaanottokeskus ei koskaan ole mikään lopullinen vaihtoehto, vaan aikanaan asukkaat jatkavat sieltä eteenpäin.
Mitä nopeampi, mutta myös tarkempi hakemuksen käsittely, sen parempi kaikille. On tietysti ymmärrettävää että joskus henkilöiden taustojen tarkastaminen vie aikaa, eikä nopeus enää ole ratkaiseva tekijä.

Laillisten saapumisreittien avaaminen, ja nopeampi käsittely ovat ainoita nopean tähtäimen keinoja vaikuttaa siihen ettei kenekään tarvitsisi tänne henkensä kaupalla ja salakuljettajien avustamana yrittää.

Olipa vastaanottokeskus Afrikassa tai Euroopassa, pitää pakolaisilla olla mahdollisuus käsittelyajan jälkeen saapua tänne Eurooppaan. Jos sellainen laillinen mahdollisuus poistetaan, jäävät jäljelle laittomat keinot. Ja juuri niihinhän pitäisi puuttua.

Pitemmällä tähtäimellä pakolaiskriisin ratkaisee lähtömaihin saatava rauha ja talouskasvu. Siihen voidaan käyttää sekä sotilaallisia, poliittisia kuin myös taloudellisia keinoja, kehitysapu mukaanlukien.

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

Juuri niin kuin kolmella viimeisellä rivillä kerroit. Esim Bashar al-Assad kun luovuttaisi niin pakolaisvirta vähenisi.

Käyttäjän VillePaavolainen kuva
Ville Paavolainen

Tomi, et oikeasti voi olla tosissasi? Oletko koskaan omistanut vaikka sellaista karttakirjaa tai muuta vastaavaa "maailman valtiot" teosta? Jos sinulla on lapsia, niin heillä varmaan on sellainen. Kipaise ja katsele hieman Afrikan ja lähi-idän valtioita ja lukuja. Voin muutamia heittää:
EU (käsitellään tässä tapauksessa "valtiona"): pinta-ala n. 5 milj. km2
väkiluku n. 500 milj. Asukastiheys peräti 117/km2 (Suomi 17m2)
Irak 36,004,552
Syyria 23,342,555
Afganistan 26,023,100
Somalia 10,787,000
Palestiina 4,500,000
Sudan 38,435,252
Kongon tasavalta 77,267,000
Eritrea 5,228,000
Keski-Afrikka 4,900,000
Angola 24,383,301
Etiopia 90,076,012
Iran 78,577,400
Nigeria 182,202,000

yht. n. 600 MILJOONAA

Siinä pari maata, joista tänne tullaan. Kun huudetaan, että saa tulla, niin tulevat varmasti kaikki. En epäile. Tuossa olia vain pari valtiota, joista tulijoita eniten (varmana jonkun unohdin). Noiden lisäksi vähemmässä määrin tulijoita on kymmenistä Afrikan ja muutamista Aasian valtioista, joista riittää lähtöpohjaa pari miljardia. Noissa valtioissa muuten väestön kasvu on yleensä hieman päälle 2%, joten tuolla 600 miljoonalla tuotetaan kymmenessä vuodessa noin 200 miljoonaa lisää potentiaalista tulijaa. Eurooppa on muuten aika pieni ja tiheään asuttu. Noin kolmen Iranin kokoinen tai vaikka Iran, Etiopia ja Sudan. Afrikka on valtava - SEITSEMÄN kertaa EU:n kokoinen. Lähi-idän kun siihen lisää niin tulee tunne, että täällä on ahdasta. Etenkin jos tavoitteen on kutsua kylään puoli maailmaa. Rajat kiinni (lähes kokonaan), jotta voimme edes yrittää auttaa. Kyse ei ole tunneasiasta ta -päätöksestä. Kyse on puhtaasti matematiikasta...

Reijo Tossavainen

Kannattaa myös huomata, että samalla rahamäärällä mitä yhden maahantulijan/pakolaisen ylläpito täällä tai muualla EU:n alueella maksaa, sillä kyettäisiin auttamaan lähtömaan lähialueella useita henkilöitä ja paremmin kuin nykyisin. Lähialueelta on myös helpompi palata kotimaahan olojen rauhoituttua.

Tämä on myös perussuomalaisten linjan mukainen ratkaisu.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Tossavaiselta harvoin tulee hyviä pointteja, mutta on tuossa nyt jotain perääkin. Sitten vain odottelemaan toteutuksia. Puheet ovat taas ihan kivoja, mutta toteutuksia näkee harvemmin.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Mutta kun sellaista rauhallista lähialuetta ei ole olemassakaan, tai oikeastaan on, Euroopassa.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Kyllä sotia maailmassa nykymenolla riittää. Niinpä pakolaisia tulee Eurooppaan ja myös tänne Suomeen jatkossakin.
Kysymys on siitä, mahdollistetaanko noiden saapuminen turvallisesti vai laitetaanko ihmisarvon omaavat ihmiset jatkossakin yrittämään saapumista henkensä kaupalla.

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

Mutta jos näytetään että ei kannata edes yrittää tulla laivalla jos toimitaan niin että paluukyydillä takaisin Afriikassa oleviin vastaanottokeskuksiin. Luulisi tiedon siitä vähentävän meren yli yrittäviä. Näin tilanne Eoroopassa rauhoittuisi.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Vastaanottokeskus siellä tai täällä ei ole mikään lopullinen ratkaisu vaan niiltä on asukkaiden tarkoitus liikkua eteenpäin.

Kas kun monella niistä merta ylittävistäkin on täydet mahdollisuudet ja oikeudet saada täältä turvapaikka. Ja niiltäkin joilta se evätään täytyy turvapaikka-anomus joka tapauksessa käsitellä.

Niinkauan kuin niitä turvapaikkakäsittelyjä ei tehdä Euroopan ulkopuolella, yrittää tänne myös pakolaisia tavalla tai toisella. Ainoa keino estää tai edes vähentää hukkumiskuolemia on tehdä saapuminen (ja palautus) turvalliseksi.

Jaakko Häkkinen

Eikö tehokkaampi olisi Maailmanpoliisi, joka toisi järjestyksen kaoottisiin maihin, joissa "anarkoterroristit" kilvan tappavat toisiaan? Silloin kenenkään ei tarvitsisi lähteä pakolaiseksi ylipäätään.

Taloudellinen ratkaisu ja minimoisi VIATTOMIEN inhimilliset kärsimykset - vain ne taistelijat kärsisivät.

Kukapa ei kannattaisi näin järkevää ratkaisua?

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

Ei vastaanottokeskukset tietenkään ole lopullinen ratkaisu. Niissä luodaan ihmisarvoiset olosuhteet pakolaisille ja tehdään selvitykset siitä ketkä ovat oikeasti turvapaikan tarpeessa. Sen jälkeen niille, jotka täyttävät asetetut kriteerit, järjestetään turvapaikka jostain EU- alueelta. Loput käännytetään hakijan lähtömaahan.
Luulisin, että tällainen järjestely ehkäisisi jo ennalta, ettei meriseikkailulle niinvain lähdetä.

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen

Kaikista parhain ja kustannustehokkain ratkaisu on tehdä Austraaliat:
- ihmissalakuljettajien veneet takavarikoidaan maihinnousun aikana
- Ei-virallisia reittejä pitkin EU-alueelle pyrkiville sanotaan suoraan ei ja oikeudet hakea turvapaikkaa evätään

Ihmissalakuljettajilta menee bisnekset ja vähintään pakolaistulvan käsittely helpottuu kun se tapahtuu kontrolloidusti.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset